Olin alku viikosta tapaamassa ystävääni, jonka kanssa meillä on pitkä yhteinen historia.

Ihanaa oli nähdä kuinka hänellä asiat ovat asettuneet lopulta parhain päin. Olen tuntenut Susannan jo ammattikouluajoilta saakka jolloin olimme tiiviisti yhdessä ja teimme kaikkia älyttömyyksiä. Se oli sitä aikaa kun piti koetella rajojaan. Itselleni se aika oli erityisen opettavaista ja hankalaa. Nuorina likkoina lähdimme kokeilemaan omia siipiämme. Molemmat muutimme kotipaikkakunniltamme uuteen kaupunkiin opiskelemaan ja tutustuimme sitä kautta. Susanna oli jo silloin rönsyilevän pulppuilevan elämän iloinen. Elämä oli siihen aikaan yhtä tunteiden vuoristorataa teini-iän ja aikuistumisen välillä. Ilot ja surut jaettiin. Oikeastaan se meni niin että otettiin huikkaa murheeseen ja otettiin kaksi huikkaa ilonpitoon. Kun toisella oli suru puserossa toinen oli vierellä kuuntelemassa.

Muistan eräänä keväisenä yönä olimme olleet juhlimassa. Yöllä oli vielä pakkasta vaikka päivät olivat jo lämpimiä. Humalassa kävelimme käsi kädessä kämpälle ja lauloimme Pelle Miljoonan laulua tahdon rakastella sinua, siinä matkalla luultavasti herätimme koko kylän. Yhtenä talvena Susannalla murtui jalka ja hän sai kipsin. Minä hyvänä ystävänä muistin joka välissä nauraa hänelle koska keppien kanssa kävely ei ihan sujunut ja näytti lähinnä naurettavalle. Kerran Susannalla menikin hermot hän istui lumihankeen ja heitti kepit menemään. Minä istuin viereen. Koulun tanssiaisiin valmistuimme yhdessä Susannalla oli punainen mekko ja mustat hiukset, minulle puolestani musta mekko ja punaiset hiukset. Siideriä joimme salaa ulkona. Tylsää päivää meille ei tullut. Viimeisenä ammattikouluvuotena Susanna tapasi sitten poikaystävänsä ja alkoi viettää enemmän aikaa hänen kanssaan.. sitä alkoholia alkoi mennä aina vain enemmän.

Koulu loppui ja valmistuimme. Minä palasin kotikaupunkiini Susanna jäi. Yhteyden pito harveni, aina tasaisin väliajoin näimme ja joka kerta meillä oli yhdessä mukavaa. Kuitenkin huoli ystävästäni alkoi kasvaa. Aloin ymmärtää millaista elämää hän vietti poikaystävänsä kanssa. Pakko myöntää että huokaisin helpotuksesta kun kuulin että heille oli tullut ero, sillä ajattelin että nyt Susanna saisi uuden mahdollisuuden. Kuitenkin hän tapasi pian uuden miehen jonka kanssa elämä jatkui samalla tiellä. Hänestäkin ystäväni erosi kuitenkin lopulta. Kolmisen vuotta sitten tämän eron jälkeen Susanna oli muuttanut uuteen kämppään ja oltiin siellä viettämässä sitten hänen syntymäpäiviään ja tupaantuliaisia. Huomasin että ystäväni oli vain kalpea varjo entisestään. Olin silloin opiskelemassa sairaanhoitajaksi ja jokin kello päässäni alkoi soida... tähän olisi pakko puuttua nyt heti! Seuraavana aamuna Susannaa ei löytynyt mistään. Lähdimme yhdessä häntä etsimään ja soittelimme ympäri kaupunkia. Lopulta etsintä tuotti tulosta. Veimme Susannan päivystykseen missä lääkäri teki heti pakkohoitoon lähetteen. Ystäväni oli psykoosissa. Oli kamalaa kuulla niitä kaikki harhaisia syytöksiä siitä kuinka huonoja ihmisiä olimme kun veimme hänet sairaalaan.

Kävin tapaamassa Susannaa sairaalassa usein vaikka asuinkin kaukana. Oli vaikeaa seurata vierestä toisen kärsimystä. Diagnoosiksi tuli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Kuitenkin sinä päivänä kun Susanna pääsi pois sairaalasta huomasin kaiken olleen vaivan arvoista. Vaikka ystäväni ei enää ollut entisensä hän oli siitä huolimatta äärettömän rakas. Ystätyydestämme oli tullut entistä lujempi.

Susanna tapasi jälleen uuden miehen ja alkoholi palasi kuvioihin. Tällä kertaa kuitenkin asiat menivät toisin. He päättivät lähteä elämässä erilaiselle tielle kuin aiemmin. Molemmat saivat antabuskuurit. Vuosi sitten Susanna tulikin raskaaksi ja he muuttivat pois vanhoista kuvioista kokonaan uuteen kaupunkiin. Viime joulukuussa sain olla todistamassa ihanan onnellisen pariskunnan häitä ja pienen tytöntylleröisen oman kummityttöni ristiäisiä. Tosiaan nyt alku viikosta tapasin jälleen ihanan ystäväni ja suloisen kummilapseni. Se tunne kun saat halata itsellesi rakasta ihmistä ja olla hänen puolestaan onnellinen niin onnellinen että itket ja naurat samaan aikaan ja tuntuu että meinaat pakahtua. Lopultakin kaikki on hyvin ja Susanna jos joku ansaitsee olla onnellinen. Olen ollut hänelle tukena tähän päivään saakka ja meinaan olla hänelle tukena myös jatkossa, aina!