Voi helvetti että meinasi hiukan mennä hermot.

Kela oli muistanut näin ystävänpäivän kunniaksi mua muhkealla laskulla. Ensin olin koko päivän töissä aamusta iltaan ja kun lopulta rämmin viimeisillä voimilla tänne kotikeitaalle niin kela oli tunkeutunut mun postilaatikosta mun yksityisreviirille ihan mun omalle ovimatolle. Tuosta kirjekuoresta sitten paljastui yli 900 euron lasku. Olen valmistunut kaksi vuotta sitten ja nyt kelasta lähetetään laskuja että mulle on maksettu jotain opintotukia liikaa.. kuka enää edes noin vanhoja asioista muistaa? Ei saatana että meinaa hermot mennä. Muistelen että silloin viimeisenä opiskelukeväänä ei kyllä mitenkään rahassa kieriskelty vaan jouduin opiskelun ohessa tekemään keikkaa sairaalaan että ylipäänsä tulin toimeen. En ymmärrä miten muka niitä opintotukija on muka kertynyt noin paljon liikaa.. Tietysti ne siellä kelassa katsoo jotain vuosituloja ja totta menin valmistumisen jälkeen töihin tietenkin koska mulla lopultakin oli ammatti ja tietenkin vuositulot nousivat, mutta miten ihmeessä se nyt voi vaikuttaa siihen alku vuoteen kun opiskelin vielä täysipäiväisesti? Tämä on vääryyttä. Toiset ne makaa kotona perse levällään eikä pistä tikkua ristiin että hakisivat töitä, mutta kela maksaa ja sossu hoitaa. Sitten kun joku todella yrittää ja tekee töitä ja maksaa veronsa ja hoitaa asiansa niin näin se yhteiskunta kiittää, me kun ei valtion rahoja tarvita niin valtio lähettelee sitten laskuja että voidaan vähän korjailla niille syntyneitä porsaanreikiä, niin ehkä voidaan lähettää pikkuisen lisää rahaa ulkomaille tai rakentaa puliukoille joku asuntola missä ne saa rymytä ja ryypätä ihan rauhassa ja vielä hoitajat sinne niitä vahtimaan. Itse saa painaa töissä niska limassa, välillä ihan älyttömässä kiireessä erittäin vastuullisessa hommassa ja joka ikisen sentin jonka tienaan niin myös ansaitsen. Se että jo mun maksamilla veroilla kustannetaan jotain sellaisia asioita joihin en tahtoisi olla osallisena ärsyttää sitten vielä peritään noin isoja summia takaisin jotai en edes koe olevani velvollinen maksamaan.

Hiukan kiehuttaa, mutta tämähän asia selvitetään kunnolla tätä en purematta niele. Anteeksi raivonpurkaukseni mutta kyllähän tämä nyt on ihan perseestä! Mielenkiinnosta jos jollain on vastaavaa kokemusta niin olis kiva jos jättäisit kommenttia...