Loppuuhan se tämäkin viikko viimein. Ensi viikolla parit yövuorot ja sitten suunnaksi lentokenttä. Kyllä se on helpottanut kummasti tätä matkustelua kun saa asua lähellä lentokenttää. Rankat työvuorolistat on lähes lusittu ja ne kaivatut vapaat alkavat. Lähden torstaina Oslon. Menen sinne tapaamaan muutamaa ystävääni ja juhlimaan Ingerin syntymäpäiviä. Onhan se paikalle minunkin raahauduttava kerrankos sitä kolmekymmentä täyttää. 

Ongelmana kuten lähes aina on syntymäpäivälahjan ostaminen. Mietin pääni puhki että mitä ostaa ihmiselle kenellä on jo kaikkea. Tutustuimme Ingerin kanssa itse asiassa Turkissa muutamia vuosia sitten. Sen jälkeen olemme pitäneet toisiimme säännöllisesti yhteyttä. Viimeksi kävin Oslossa elokuussa joten kyllä se on jo korkea aika mennä sinne uudestaan. Vaikka olen kyseisessä kaupungissa käynyt monesti väitän etten osaa liikkua siellä ollenkaan. Syy on varmasti siinä etten ole siellä paljon itsekseni liikkunut vaan Inger on pyörittänyt mua ympäri kaupungia ihan kuus nolla. :)

Voisin tässä kuitenkin pari paikkaa listat missä kannattaa käydä jos menee Osloon:

Vigelandsparken on ihana paikka oltiin viime kesänä siellä piknikillä. Puisto on kyllä melkoinen nähtävyys ja sen huomaa myös turistien määrästä. Siellä on paljon erilaisia patsaita ilmeisesti yhden taiteilijan tekemiä kaikki. Hyvin ainutlaatuinen paikka. Siinä puiston yhteydessä taitaa olla joku museokin mutta emme ole käyneet siellä koskaan. Puistoon ei ole sisäänpääsymaksua mutta jotkin aukioloajat siellä on kuitenkin. Raitiovaunulla 12 pääsee ihan porttien eteen. Alla oleva kuva on jo vanhempi eikä paikka pääse oikeuksiinsa siitä.

11.2012%20213-normal.jpg

Ooppera talo on myös näkemisen arvoinen. Se on lähellä keskustaa ja satamaa joten siellä tulee poikettua nopeastikin. Hieno tönöhän se on mutta sisällä en ole käynyt. Satama on muutenkin kiva paikka ihan vain päiväkävelyä varten, mutta siellä norjalaiset saattavat aurinkoisina päivinä istuskella puisilla penkeillä tai terasseilla. Sataman alue on uusi ja moderni. Inger kertoi että siellä on ravintolat tosin kalliimpia kuin muualla. 

11.2012%20194-normal.jpg

Satama-alueen yhteydessa on Tjuvholmen. Alueelle vie silta eikä sinne pääse autolla ensinkään. Tjuvholmenin kärjessä on "vesipuisto" kuten norjalaiset kutsuvat mutta mun mielestä se on vain keinotekoinen ranta, mutta silti kesällä mukava paikka Oslossa ei liiemmin muuten uimarantoja nimittäin ole.

P1010417-normal.jpg

Sitten sataman toisella puolella on Akershus eli vanha linna. Alue itsessäänkin on jo hieno ja historiaa tulvillaan. Alueella kierää vartijoita pukeutuneina vanhoihin uniformuihin. Puistomainen alue missä on ollut elämää jo 1300-luvun alussa. Linnan käyttötarkoitukset on vaihdellu eri aikoina mutta nyt alueella olevat rakennukset toimii lähinnä museoina. Alueelle pääsee ilmaiseksi mutta museoihin otetaan sisäänpääsymaksua. Akershus jää sijainniltaan sataman ja oopperatalon väliin.

Norjassa on kuningasperhe ja kuninkaan linna. Linnan edessä seisoo vartijoita jotka eivät saa ottaa kontaktia muihin ihmisiin. Linnaa ympäröi puisto ja se on ihan kaupungin keskustassa eli sinnekin pääsee helposti katsomaan paikan vaikka vain ohi mennen. En tiedä onko linnassa jotain opastettuja kierroksia koska en ole sisälle saakka edes yrittänyt mennä. Vaikka sisälle murtautuminen olisi ehkä yksi hyvä konsti nähdä ovatko ne hemmetin kivikasvovartijat edes oikeita.

Holmenkollen on myös ihan Oslon kupeessa siellä on iso mäkihyppytorni ja näköalapaikka. En siis ole siellä vielä käynyt mutta mahdollisesti sinnekin joku kerta pitää mennä että voi sanoa käyneeni. Ingerin mielestä se ei ole kovin erikoinen paikka itse en sano mitään ennen kun ole nähnyt sen omin silmin.

Lisäksi Oslon alueella varsinkin kesällä on paljon puistokirppiksiä ja toreja, kannatan ehdottomasti niillä käymistä. Keskustan alueella on kauppakeskuksia mistä löytyy paljolti samoja liikkeitä kun Suomestakin. Ja jos jotain makuelämystä kaipaa niin norjalainen ruskea juusto on sitten se juttu. Paksu veitsellä leikattu viipale leivän päälle sitä ja tiedät mistä norjalaiset tykkää. Itse en pitänyt sillä juusto oli muistaaksen kamalan makean makuista, eli outoa näin suomalaisen mielestä.

Olen siis ystäväni luona kaksi yötä. Syntymäpäiväjuhlat ovat perjantaina. Inger on vuokrannut juhlia varten jonkin tilan ja meillä on aluksi brunssi ja sitten boolia... Toki Ingerin kaverit ovat tulleet tutuiksi useiden vierailujeni ansiosta joten paljon tuttuja tulen näkemään. 

Lauantaina sitten lennähdän Oslosta Gardermoenin lentokentälät Kanarialle nauttimaan elämästä ystäväni kanssa. Toivottavasti ei ole kovin paha olo sitten lauantaiaamuna. Kanarialla oleskeleva ystäväni on ollut siellä puolisen vuotta töissä nyt joten on myöskin erittäin korkea aika tehdä sinnekin vierailu. Ja vaikka Anni väittää ettei siellä muka lämmin olisi niin uskon että täältä pohjoisen pakkasista sinne siirryttäessä siellä on lämmin.