Tosiaan tapasin viikko sitten tämän herra X:n ja sovimme, että voisimme tavata vain seksin merkeissä. Tapasimme siis. Herra X oli aika jännittynyt eikä oikein tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Otin ohjat omiin käsiini ja suutelin herra X:ää sanoen etten tullut tänne puhumaan. Riisuuduimme alusvaatteisillemme ja huomasin että kaverin rentoutumiseen saattaisi joutua käyttämään aikaa vähän enemmän. Aluksi se ihan tärisi varmaan jännityksestä. Suuhoidon aikaan herra X voihki jo kuitenkin siihen malliin, että oli pakko lopettaa ettei hän olisi lauennut liian nopeasti. Lopputuloksena oli kuitenkin molemmille hyvä mieli. Sitten heitin vaatteet päälle sovittiin, että voidaan ottaa ehkä uusiksi joku kerta ja lähdin menemään. En ehtinyt pitkällekään kun sain viestiä herra X:ltä että taas panettaisi :)

Ihanaa kun oli kerrankin ihminen, jonka kanssa seksi ei ollut ihmeellistä kikkailua. Lisäksi ihanaa että meillä ei todellakaan ole mitään muuta kuin seksiä. Tiedän herra X:n etunimen, puhelinnumeron ja katuosoitteen ja mitään muuta en välitäkkään tietää. En edes tiedä otetaanko viime maanantain seikkailua uudelleen vaiko ei.

Mulla on aina ollu huono tuuri partnereiden kanssa. Yksi poikaystävistäni oli sellainen hemmetin häntäheikki juoksi kaikkien reikien perässä mihin vaan munansa sai työnnettyä, eikä muuten tähänkään päivään mennessä ole sitä mulle tunnustanut vaikka on jäänyt siitä kiinnikin monesti. Yksi poikaystävä, josta olenkin muistaakseni jossain yhdetyssä jo maininnut, kuvitteli meidän seksin ilmeisesti joksikin pornoleffaksi ja ilmeisesti siitä syystä tällä samalla tyypilla se kestävyys ja ns. tekninen suoritus oli tärkeämpää kuin se miltä seksi tuntui. Ihan oikeasti sen tyypin kanssa saatettiin jyystää tuntikin ilman että se sai orkkua (minusta puhumattakaan) ja itselläni siinä kohtaa fiilis oli niin kaukana kadoksissa että jälkimaku oli pelkästään paska. Marian kanssa seksi sinänsä oli ihan hyvää mutta liian lyhytkestoista ja liian harvoin. Maria itse tuli muutamassa minuutissa eikä se välttämättä sitten palkinnut sitä usean viikon seksin vinkumista ja odottamista. Eli suoraan sanoen olen seksuaalisesti turhautunut mimmi ja tämä ehkä pikkuisen saattaa selittää tämänhetkistä käytöstäni ja sitä miksi olen aika puutteessa. Luultavasti etsin myös jotain todistetta sille että osaan olla viehättävä, seksikäs ja osaan harrastaa tyydyttävää seksiä.

Yhdenyön juttuja en oikeastaan ole edes juurikaan harrastanut. Silloin ammattikoulussa opiskellessani harrastin muutaman kerran, mutta sen jälkeen olen ollut enemmänkin seurustelevaa sorttia. Yhden yön seksisuhteissa ei mielestäni ole mitään vikaa mikäli molemmat osapuolet ovat asiasta samoilla linjoilla. Humalassa seksi on perseestä yleensä mutta harvemmin sitä muualta yhden yön sutinoita löytyy kuin baarista ja yleensä ihmiset kuitenkin lähtevät sinne nauttimaan juhlajuomaa. 

Kumma kyllä mulle jäi herra X:n kanssa vietetystä hetkestä pieni morkkis... olen ehkä kuitenkin niin paljon enemmän parisuhdeihminen ollut aina, että tämä oli outoa näin pitkän ajan jälkeen. Mutta toisaalta se nostatti itsetuntoani vähäsen ja tuntui hyvältä. Miksi se siis olisi väärin?