Viime postauksesta onkin vierähtänyt jo aikaa joten taitaa olla syytä kirjoitella välillä tännekin... tuntuu että surutyö mummin kuoleman jälkeen on vieläkin kesken. Mulla on ollut niin paljon töitä ja lisäksi Marian kanssa draamaa etten ole ehtinyt ollenkaan ottaa aikaa itselleni. 

Maria siis keksi laittaa meille asuntohakemuksen vetämään.. ja muutenkin hoiti sitä asiaa aktiivisesti koska mul on ollu täysi työ selvitä ihan töistä ja perusjutuista...  Asunto me sitten saatiinkin ja Maria tilasi uuteen kämppään seinien maalauksen ja meille ilmoitettiin että pitäisi mennä kirjoittamaan vuokrasopimus. Tämä tapahtui siis viime kuun viimeisenä perjantaina. Lauantaina olin kotikaupungissani hautajaisissa.

Hautajaiset oli kauniit ja luultavasti sellaiset mitä mummi olisi halunnutkin. Ilma oli aurinkoinen ja laskettiin kukat haudalla. Illalla vielä vietiin kynttilä haudalle. Kaikenkaikkiaan raskas päivä, mutta eihän noita hautajaisia olisi voinut jättää väliin ei sellaista vaihtoehtoa olisi ollutkaan.

Kyllä työnantaja tuli sitten huonosti vastaan tälläisessä asiassa. Mulla oli se hautajaispäivä palkaton ja sunnuntaiksi piti rientää takaisin tänne Helsinkiin iltavuoroon. Ihan idioottimaista. Olin kaikesta itkemisestä ja matkustamisesta ja skarppaamisesta ihan väsynyt sunnuntai aamuna kun selvisin kotiin ennen työvuoroa. Sitten mitä tekee Maria... ilmoittaa että ei haluakaan muuttaa. Se oli se mun raja. Hajosin. Kukaan ei tee tuollaista temppua ihmiselle kenestä välittää varsinkaan tälläisessä tilanteessa kun muutenkin oleminen on raskasta ja tuntuu, että jokainen päivä on selviytymistä. Juuri kun tarvitsisit siltä toiselta ihmiseltä vaan tukea ja kädestä pitämistä, rinnalla olemista. Muutenkin jo hataralla pohjalla ollut luottamus Mariaan karisi. Eli meille tuli nyt sitten ero.

Olo on kyllä yllättävän hyvä. Varsinkin tapa jolla Maria hoiti meidän eron vahvisti vain käsitystä siitä että tämä oli oikea ratkaisu. Juuri se itsekeskeisyys ja kapeakatseisuus ja lapsellisuus korostuivat erossamme. Kaikki piti hoitaa Marian tahtiin ja tavalla ilman että olisi tarvinnut välittää siitä miltä musta tuntuu... Yritin kertoa tuntemuksistani Marialle siitä miten en pysty enää luottamaan kaikkien sen temppujen jälkeen... miten olisin tarvinnut enemmän tukea viime aikoina ja miten musta tuntuu että kaikki meidän suhteessa on tapahtunut Marian ehdoilla mutta siten että mä oon kuitenkin pitänyt pakettia kasassa. Maria ei ollut yhtään vastaanottavainen millekään asioille joten luovutin. 

Eron jälkeisenä päivänä se jo laittoi viestiä ja kyseli miten voin. Pyysi anteeksi ja toivoi että voitaisi olla kavereita. En ehkä ihan ymmärrä miksi se teki sen... ehkä se ajattelee olevansa parempi ihminen jos se yrittää olla ystävällinen mulle. Miksi se nyt sanoo mulle että miettii miten voisi tehdä mun olosta paremman.. nyt kun mä en enää sitä odota enkä ehkä haluakaan. 

Ikävä mummia... onneksi porukat lupas että saan ottaa mummin vanhoja huonekaluja itselleni. Ne tulee sitten sinne mun ikiomaan kämppään sitten kun sen löydän ja saan. Nyt saan keskittyä omiin unelmiin ja omiin haaveisiin. Tänään käytiin kaverini kanssa Factoryssa salaatilla Aleksanterinkadulla. Puhuttiin ja kyllä se helpotti taas mun oloa... Mun ihana ystävä ei tuominnu mua kun kerroin et haluan niihin hedelmöityshoitoihin yksin.. se oli ennemminkin tukena ja sanoin että hänestä tulee sitten kummitäti :) Kyllä tässä kaiken ikävän ja eron alla mun ystävät on olleet painonsa arvosta kultaa! 

Katsotaan mitä tämä kevät tuo tullessaan... ja kyllä se on jo ihan kevät! Rautatientorille oli jo istutettu kukkia ja aurinko lämmittää. Mun sisko sanoi että mun pitäis olla nyt ihan yksin eikä mitään parisuhteita pidempään aikaan korkeintaan yhden illan juttuja ilman puhelinnumeroiden vaihtamista. Mä noudatan tuota ohjetta ihan mielelläni.. tai ainakin parhaani yritän!