Uusi koti on löytynyt lopultakin. Asunto vapautuu viikon päästä. Mikä tässä nyt sitten stressaa? Varsinkin kun asunto, jonka olen ostanut on todellakin se mun unelma-asunto. Vaikka asunto on siis unelma on siinä kuitenkin asioita joita pitäisi muuttaa mun makuun sopivaksi ja mun tyyliseks, jotta siitä tulis se mun koti. Paikka mihin työpäivien jälkeen raahautua ja minne kutsua ystäviä kylään, missä viihtyisin, rentoutuisin paikka mitä kutsuisin kodiksi ja turvapaikaksi.

No stressin aihetta siis nämä muutostyöt ja remonttihommat aiheuttavat. Ihan järkyttävästi tähän saa rahaa menemään. Kaikki on vasta suunnitteluasteella, mutta olen kuitenkin tutkiskellut ja selvitellyt asioita ja tämä remppa sekä muutto tulee olemaan ihan järkyttävän iso menoerä mun taloudelle. Pankkikin onnistui niin ovelasti vetämään omaan pussiinsa että mulla meni sitten kaikki remonttiin suunnitellut rahat asunnon maksuun. Onnistuin vielä tinkimään asunnon hintaa 7000 euroa alaspäin pyyntihinnasta ja silti pankki ei myöntänyt yhtään lainaa remonttia varten tai suostunut laskemaan mun oma rahoitusosuuttakaan. Joten ollaan tilanteessa että joudun lainaamaan perheeltäni rahaa tätä remonttia varten. Onneksi mulla on kuitenkin ihana perhe jotka haluavat auttaa!

Mitä sitten olen ajatellut tehdä uudessa kodissani. Tärkein asia tällä hetkellä on lattia. Nykyään siellä on karmivan kamala tummanruskea halvan näköinen ja kulahtanut laminaatti jota inhoan en meinaa elää sen kanssa päivääkään. En tiedä millainen lattia laminaatin alla on eikä tiennyt asunnon myyjäkään. Eli heti kun pääsen asuntoon meinaan mennä sinne purkamaan laminaatin ja tutkimaan. Koskaan en siis laminaattia ole purkanut mutta kuulemma se ei ole kovin hankala homma. Jos sieltä paljastuu ihana puulattia oli tarkoituksena hioa ja maalata se. Mutta jos siellä on jotain muuta kamalaa laminaatin alla joudun varmaan tutustumaan nykypäivän laminaattitarjontaan tarkemmin. Hiukan vilkaisin jo vaihtoehtoja ja tulin todenneeksi että on mulla sitten kallis maku. Lattian kunnostukseen saakin varmaan uppoamaan helposti lähemmäs parisen tuhatta euroa. 

Ajatuksenani oli että tekisin kaiken mahdollisen itse. En vain ole kovin näppärä käsistäni kuten jo tuolien maalaus kesällä todisti. Ehkä seinien maalauksesta saatan selviytyä. Lisäksi keittiössä tarkoituksena oli vaihtaa kaappien ovet, laatikkojen etusarjat sekä työtasot. Kallista sekin. Mulla pää pursuaa ideoita ja ajattelin, että voisi olla kivan näköinen jos jättäisin osan kaapeista ilman ovia ja tapetoisin niiden takaseinät jollain kivalla tapetilla. Jotkin kivat nupit/vetimet voisin jostain löytää.

37280-normal.jpg

Kävin Punavuoren Mokossa yksi viikonloppu brunssilla kaverin kanssa ja huomasin siellä myytävän söpöjän vetimiä. Meinasin ostaa saman tien niitä mutta sitten onneksi järki vei voiton. Enhän mä edes tienny paljon niitä vetimiä olisi tarvinnut. Netistä löytyy myös ihania vetimiä vaikka kuinka paljon erilaisia! Monet ihana sisustusliikkeet on mulle ansakuoppia joihin oon jo langennutkin muutaman kerran. Lisäksi nettikirppareilta ja huutokaupossa oon huomannu surffailevani usein. Oon ihan hurmioitunut kaikista ihanista sisustusjutuista, mutta kyllä kuitenkin se stressi alkaa viedä voiton kaikesta innostuksesta. Hetken mielessä kävi myös että luovun koko hommasta ja perun kaiken. Mutta ei tässä auta muu kuin tarttua hommaan viikon kuluttua, en ole luovuttajatyyppiä.

Katsotaan miten hommat lähtevät etenemään ja miten tästä ylipäätänsä selviän. Kauhuskenaariona on että onnistun pilaamaan koko kämpän ja kaiken tuhotun korjaamiseen menee niin paljon rahaa että menen vararikkoon vähintäänkin. No sen näkee sitten. Yritän kirjoitella taas vähän useammin tänne ja purkaa vähän stressiäkin ehkä tätä kautta :)