San Cristobalissa vietetyn kahden päivän jälkeen laitettiin taas kamat kasaan ja startattiin auto kohti itää. Tarkoituksena oli matkustaa sellainen n. 200 km vuoristotietä Palenquen kaupunkiin. Näin suomalaisena ja suomen teihin tottuneena sitä ei ehkä niin ymmärräkään että vaivaisen parinsadan kilsan taittamiseen saa menemään 6 tuntia. Ensinäkin tie oli huonossa kunnossa, paikoin toinen kaista oli ihan täysin romahtanut. Tai en tiedä voidaanko puhua edes kaistoista. Vähän väliä tielle oli rakennettu hidasteita (mexicolaisittain topeja) Matkan varrella oli useita alkuasukaiden asuttamia hyvinkin alkeellisia kyliä. Maisema vaihtui. San Cristobalin seutu oli hyvin karua ja kuivaa, kylmääkin. Mutta matkan taittuessa tulimme viidakkoon! Maisemat olivat ajoittain upeita mitä viidakon puiden lomasta saattoi nähdä. 

Hiukan alkoi jo pelottaa ettemme tulisi ennen pimeää perille sillä pimeä tuli melko tarkalleen kello kuusi, ja se tuli nopeasti. Mutta ehdimme melko sopivasti perille. Autosta ulos astuessa muuton ilmastossa oli melkoinen. Niin kuuma ja kosten vaikka aurinko oli hetki sitten laskenut. Oltiin todellakin viidakon keskellä. Palenquessa kävimme syömässä ja etsimme hostellin mihin jättää omaisuutemme. Sitten lähdimme hostellin suosittelemaan paikkaan istumaan iltaa. Ravintola jonne menimme oli keskellä viidakkoa. Parkkipaikka oli hiukan erillään varsinaisesta ravintolasta ja sinne piti kävellä polkua pitkin, viidakosta kuului ihmeellistä mölyä ja päättelimme että jotain mölyapinoita mahtoivat olla, sirkat sirittivät kovaan ääneen. Pitkä ajomatka oli vaatinut sitten veronsa jaksoimme istuva jonkin aikaa ja katsoa tulierityksen kun sitten oli pakko päästä nukkumaan. 

Seuraavana aamuna syötiin aamupalaa hostellin terassilla kun tajuttiin että viereisessä puussa oli apinaemo vauvansa kanssa. Kyllä siinä tuli vähän epätodellinen olo. Ja se olo vain vahvistui kun jatkoimme matkaamme. Varsinainen syy miksi matkasimme Palenqueen oli nimittäin vanha mayojen rakentama rauniokaupunki. 

Rauniot olivat keskellä viidakkoa jonne ajaessa tuli fiilis että onko täällä muka oikeasti yhtään mitään. Mutta sankan viidakon keskeltä yllättäen löytyikin kokonainen kaupunki. Alue oli niin suuri että siellä olisi saanut menemään helposti tuntikausia. 

Huonoksi onneksi sitten kuitenkin alkoi sataa. Onneksi olimme ehtineet koluta suuren osan kaupunkia siihen mennessä. Sade nimittäin tuolla sademetsässä oli kyllä sitten sellainen kuin olisi kaatanut ämpärillä. Päätimme sitten lähteä jatkamaan matkaamme. Heitimme siinä sitten hyvästit Palenquelle. Itse pidin paikasta kovasti sillä olihan se niin erilainen verrattuna paikkoihin joissa olin aikaisemmin käynyt. 

Takaisin siis vuoristotiellä. Matkamme taittui Comitaniin noin 7 tunnissa ja viimeiset pari tuntia pimeässä. Onneksi tie oli loppumatkasta hyvässä kunnossa ja paikoin jopa valaistu. Silti pidimme auton ovia lukossa ja vähän jännitimme. Comitan oli pieni kylä. Siellä kävimme syömässä ja hostellin löydettyämme minä nukahdin nopeasti. Muut olivat käyneet vielä kylää katselemassa mutta itsellä oli veto pois joten uni teki hyvää. 

Aamulla taas pakkaussessiot joista oli matkan aikana tullut tuttua. Aamupalaksi söimme mexicolaista erikoisuutta, tyypillistä paikallista aamupalaa eli chilaquilesia, jota olimme jo aikaisemminkin syöneet moneen otteeseen. Chilaquiles tehdään maissilastuista joiden päälle kaadetaan joko vihreää tai punaista lämmintä salsakastiketta sekä sipulia. Annokseen kuuluu myös perinteisesti kanasuikaleita tai kuten minulle tarjottiin vaihtoehtoisesti paistetun kananamunan kanssa. Päälle ruokailija sai sitten ripotella paikallista juustoraastetta ja kermaa. Tuossa mun annoksessa oli myös avocadoa. Ja kyllä oikeasti oli sitten herkullista!

Hyvän aamupalan jälkeen lähdimme etsimään vesiputouksia. Maasto oli kuivaa ja karua, vaihteeksi oltiin varmoja ettei sieltä mitään upeita vesiputouksia löytyisi. Lisäksi aamu oli ollut kylmä, joten epäiltiin että vaikka putoukset löytyisivätkin niin jouduttaisi pysyttelemään villapaidoissa ja kaulahuiveissa. Mutta todellinen ihme tapahtui. Kuivat pellot väistyivät ja löysimme kuin löysimmekin uskomattoman upean paratiisin, ilmakin lämpeni ja saimme vaihtaa shortseihin ja toppeihin, villapaidat lensivät takakonttiin. 

Vesiputouksia olikin alueella monta. Niiden välillä virtasi ihana kirkasvetinen joki jonka viertä kävelimme aina uudelle putoukselle ja viimeinen vesiputous oli kaikista korkein. Pääsimme myös lopultakin uimaan tämän loman aikana ja kävimme laskemassa pitkin vaijerirataa yli putouksen. Päivä putouksilla oli ihana!

Vesiputouksilta matka jatkui aivan Guatemalan rajalle Tziscaoon. Siellä piti olla jotain laguuneja mutta mutta... totesimme että laguunit muistuttivat hyvin paljon meille suomalaisille tuttua järvimaisemaa. Lisäksi sielläkin oli kovin kylmä. Alueella oli paljon vuokrattavana mökkäjä kuten meillä suomessa on leirintäaluella usein mökkejä. Vuokrasimme yhden mökin meille. Ja voin kertoa että pirun kylmä siellä oli! Kylpyhuoneessa tuuli ja seinälautojen välistä paistoi valo. Silti pariskunta jotka mökkiä vuokrasivat olivat hirvittävän suloisia. Pariskunta näytti hirvittävän nuorille ja heillä oli kolmen vuoden ikäinen tyttö jota äiti kantoi selässään kantoliinassa. Hän kertoi että se oli turvallisinta sillä järvi oli niin lähellä ja metsässä saattoi olla jotain petoja. Söimme perheen äidin valmistamaa iltapalaa. Hänen keittämänsä kaakao oli niin maailman parasta koskaan. Se oli nimittäin lähellä tuotettua aitoa kaakaota ja kyllä vain mausta sen huomasi. Sitä ei sitten yksi mukillinen riittänytkään. Nainen kertoi että Guatemalaan olisi mökiltä kävellyt vain viisi minuuttia joka selitti osastaan myös sitä että meidän kaikkien puhelimet etsivät Guatemalan verkkoa. 

Palatakseni siihen kantoliinaan vielä. Eli näin täällä Chiapaksessa paljon äitejä varsinkin mayoja jotka kantoivat lapsiaan liinoissa, myös joskus isosiskot kantoivat pienempiä sisaruksiaan niissä. Lähinnä se ihmetytti kuinka he saivat kolme vuotiaankin kestämään liinassa. Sisaren tyttöni on puolitoista vuotias ja niin villi tapaus että ei olisi puhettakaan että sitä likkaa pystyisi kantamaan liinassa tuntikaupalla. Vastaustahan siis tähän polttavaan kysymykseen en keksinyt.

Alunperinhän olimme ajatelleen olevamme Tziscaossa kaksi yötä mutta totesimme että paikka olisi nähty yhdessä päivässä kun seuraavana aamuna kiersimme laguunia. Minä olisin halunnut palata viidakkoon mutta koska seuraavana päivänä meillä oli paluulento Tuxtlan lentokentällä toivettani oli mahdoton toteuttaa. Päätimme siis palata San Cristobaliin, joka ei sekään ollut huono vaihtoehto. Menimme suosittuun hostelliin josta saimmekin huoneen. 

Hostellista meille kerrottiin että heillä olisi sinä päivänä Mojito ilta koska oli pyhän Patrickin päivä 17.3. Noh enpä tiennyt sitäkään että mexicossa sitäkin päivää juhlittaisi luulin sen olevan ennemminkin irlantilaisten juttu, mutta noh eipä haitannut. Pariskuntamme vietti huoneessamme kahden keskista aikaa ja lepäsivät joten minä ja Anne suuntasimme viettämään viimeistä iltaamme Mexicossa. Hostellilla oli hyvät bileet. Kansainvälistä porukkaa ja kaikki juttelivat kaikkien kanssa. Yhdessä sitten suunnistimme jatkamaan iltaa paikalliseen baariin ja tanssittiin vielä monta tuntia. Seuraavana päivänä paluumatkalle lähtiessä ei sitten ollut niin erikoisen hyvä olo. Onneksi hostelli tarjosi aamupalaksi vielä viimeisen kerran chilaquiesia ja lähimarketista kokista. Anne väitti että Mexicossa coca colakin on makeampaa kuin Euroopassa mutta kyllä hän oli mahdollisesti väitteessään ihan oikeassa. Olen kuitenkin onnellinen että lähdimme Annen kanssa ulos sinä viimeisenä iltana sillä neiti jäi sinne ja en tiedä milloin seuraavan kerran nähdään. 

Mexico oli upea paikka! Voin suositella lämpimästi sitä matkakohteeksi mutta espanjan kieltä on syytä osata ainakin vähän. Hintataso on suomeen verrattuna hyvin edullinen. Esimerkiksi hostellihuoneesta jossa yövyimme kaikki neljä maksoimme keskimäärin yhteensä 25 euroa. Hyvän aamupalan sai 3-5 eurolla ja illallisen n. 10 eurolla. Baarissa maksoimme oluesta paikasta riippuen n. 1,5 euroa ja drinkeistä 2-4 euroa. Shoppailukin oli halpaa, olisin löytänyt vaikka ja mitä, mutta rinkkani tilavuus oli rajallinen vaikka matkavarrelle hylkäsinkin kaikenlaista että sain mahtumaan löytöjäni mukaan. 

Matkakuumeeseen matkustelu ei helpota sen olen todennut monesti. Seuraavaa reissua siis jo kovasti suunnitellaan ja siitä kerron ehkä sitten lähempänä enemmän :)