Eli Mexico cityssä vietetyn yön jälkeen matka vei jälleen lentokentälle. AeroMexico kiidätti meidät kohti Chiapasta, Mexicon eteläisintä osavaltiota.

Lentokoneemme laskeutui juuri sopivasti pimeän tullessa. Näky oli pelottava koska auringon viimeiset säteet hohtivat tulen punaisina vuorten takaa kun muuten oli jo ihan pilkko pimeää. Mietin että mihin helvettiin sitä on tultu kun lähistöllä missään ei näkynyt kaupungin valoja eikä oikein valaistuja teitäkään. Kuitenkin sieltä lentokenttä löytyin. Sieltä vuokrattiin auto ja suunnattiin kohti Tuxtlan kaupunkia. 

Lentomatka Mexico citystä oli pari tuntia mutta muutos ilmastossa oli huikea. Trooppinen ja kostea ja lämmin, ihana!

Tuxtla oli kyllä ankea kaupunki, ja sitä matkaseuranikin puolsivat olivathan he nähneet Mexicoa huomattavasti enemmän. Aamulla matka jatkui kanjoneille. Alue oli luonnon puistoa. Ensin ajoimme ylös vuorelle, jotta näimme kanjonin koko komeudessaan.

Kuvassa siis Canon del Sumidero. 

Ja tässä sitten vähän eri näkökulmasta.

Laskeuduttiin korkeuksista alas ja menimme ajamaan kanjonin läpi veneellä. Mukana oli opas, joka kertoi paikasta espanjaksi, onneksi itselläni oli omat personal tulkit mukana niin sain kierroksesta enemmän irti. Paljon matkanvarrella oli erilaisia lintuja, krokotiileja ja ilmeisesti muutama apinakin oli puussa roikkumassa, mutta en mene asiasta takuuseen sillä ne olivat niin kaukana että ihan mahdotonta mennä sanomaan olivatko todella vai mitä. Kierros päättyi sähkölaitoksen rakentamaan patoon, josta opas tiesi kertoa että sen rakentamisen jälkeen veden pinta oli noussut niin paljon että kokonainen kylä oli jäänyt veden alle.

Upeiden maisemien jälkeen ajelimme Chiapas de Corzoon yöpymään. Kylä oli pieni ja yhdeksi illaksi siellä juuri riitti näkemistä. Istuimme illan sitten yhdessä baarissa ja joimme micheladaa. Michelada on meksikolainen juttu eli lasiin tehdään liemi ainakin tabaskosta ja limestä. Lasin reuna kostutetaan limellä ja dipataan pippurissa ja suolassa. Tämä sotku tarjotaan oluen kanssa jota kaadetan sekaan sitten. Tämänkin makuelämyksen jälkeen olin varma että vatsaparkani ei tätä kestäisi mutta toisin kävi, siitäkin selvittiin! 

Aika oli vetäytyä taas yöpuulle koska seuraavana päivänä vuorossa olisi matka vuorten korkeusiin San Cristobaliin. Aamulla siis pakkasimme jälleen ja aamupalan syötyämme suunnistimme vuorelle päin. Tie jota pitkin ajelimme oli maksullinen, mutta varmastikin juuri siitä syystä hyvässä kunnossa ja turvallinen ajaa. Hyvän matkaa saimme ajella pilven sisällä, mikä oli kyllä erikoinen kokemus, näkyvyys oli kehno ja kun pilven reuna lopulta oli ohitettu saavuimme lähes heti määränpäähämme.

San Cristobalissa oli paljon alkuperäisasukkaita mayoja jotka kaupustelivat käsitöitään. Kiersimme isot markkinat josta olisi ostamista löytynyt vaikka kuinka hirveästi. Kylä oli ihanan värikäs ja kaunis. Kaikki talot olivat erivärisiä ja kaduilla oli paljon elämää ja ihmisiä. Mayojen keskellä kulkiessani minäkin tunsin itseni pitkäksi, sillä mayat ovat hyvin pieniä ihmisiä. San Cristobal olikin mini-ihmisten kylä. Myös huomasimme nopeasti että kylässä oli paljon reppureissaajia, englantia puhuttiin paremmin kuin paikoissa joissa olimme tähän mennessä käyneet. 

Mutta sinä iltana se vatsatauti sitten mulle iskikin. Ihan hirveä ruokamyrkytys mitä todennäköisimmin vaikka emme millään keksineet että mistä se tuli koska söimme kuitenkin melko paljon samoja ruokia ravintoloissa ja tuolloin olin minä ainoa joka taudin sai... muut saivat sitten myöhemmin...

Noh vatsatauti hoitui kuitenkin eräällä ihmelääkkeellä joka mulle oli ennestään täysin tuntematon vaikka työni puolesta kaikenlaisista lääkkeistä tiedänkin. Eli ripulilääkkeiden kruunaamaton kuningas on Topron sen vaikuttava aine on Nifuroxazida ja sitä lääkettä ei tosiaan taida Suomesta saada. Otin yhden pillerin ja tauti oli sillä selätetty. Sitä olisi saanut ottaa kahdentoista tunnin välein mutta mulle kaksi kertaa sitä lääkettä riitti hyvin ja sillä oli karmiva ripuli hoidettu. Vähän vatsa tuntui omituiselle vielä seuraavan päivän mutta pystyi jo toimimaan ihan normaalisti. Lisäksi Mexicossa oli saatavina kaikenlaisia elektrolyytti juomia kaikissa mahdollisissa mauissa. Itse en niitä tarvinnut mutta matkaseurani joutui niitäkin nauttimaan koska heillä vatsatauti oli vielä kamalampi omaani verrattuna. 

Vietimme vielä seuraavankin päivän San Cristobalissa kierrellen kaupunkia ja ihmetellen. Matkaani kylästä lähtivät ihana käsityönä tehty huopa, unisieppari ja juliste jonka ostin zapatisti kaupasta.

Zapatistit ovat eräänlaisia sissejä jotka puolustavat Mexicossa poljettuja alkuperäisasukkaita. Ilmeisesti järjestö oli joskus aikoinaan valloittanut koko San Cristobalin ja muutenkin teiden varsilla matkaa jatkaessamme näimme zapatisti leirejä. Mutta joka tapauksessa zapatistien tarkoitusperät ovat hyviä ja vaikuttamiskeinot pääosin rauhanomaisia, heidän tavoitteenaan on parempi Mexico . Kuva jonka zapatistikaupasta ostin puhuu myös rauhanomaisista keinoista. Siinä julistetaan kansojen välistä rauhaa ja tasa-arvoa. Kuva pääsee nyt kotona kehyksiin ja seinälle.

Ihana kuva San Cristobalista. Kuvassa näkyvät liput kadulla ovat meksikolainen juttu ja niitä näkee kaupungeissa tärkeiden katujen yllä sekä kirkkojen edustoilla.